
Vauva- ja perheuinti Kuopiossa. Vauva- ja perheuinti on perheen yhteinen, lapsen ehdoilla tapahtuva, aktiivinen leikkihetki puhtaassa ja lämpimässä vedessä koulutetun ohjaajan ammattitaitoisessa ohjauksessa. Vauvauinnin tavoitteena on tutustuttaa lapsi veteen turvallisissa olosuhteissa ja tehdä lapsesta veden ystävä. Ohjaaja auttaa perhettä tutustumaan uuden tulokkaan temperamenttipiirteisiin sekä lempipuuhiin.
Vauvauinnin voi aloittaa lapsen täytettyä kolme kuukautta. Silloin lapsen valveillaoloaika on tarpeeksi pitkä ja hän jaksaa liikkua enemmän. Lapsen tulee painaa vähintään 5 kg, jotta hän pysyy lämpimänä vähintään +32-asteisessa vedessä. Yläikärajaa vauvauinnin aloittamiselle ei ole.
Ensimmäisen vauvauintivuoden aikana pieni lapsi oppii nauttimaan vesileikeistä ja ehkä myös vedenalaisesta maailmasta. Allasympäristössä lapsella on myös mahdollisuus harjaannuttaa kaikkia kehittymässä olevia taitojaan ja parhaimmillaan vauvauinti tukee pienen polskuttelijan kokonaisvaltaista kehitystä. Vauvauinnissa lapsi ei opi itsenäisesti ”uimaan”, vaan vanhempien valvonnassa ja avustamana leikkimään, käyttämään vartaloaan monipuolisesti vedessä sekä oppimaan lukuisia vesiturvallisuustaitoja. Vauva saattaa harjoituksen myötä myös innostua sukeltamisesta.
Vauva- ja perheuinnissa perhe saa vinkkejä monenlaiseen puuhasteluun vedessä. Keskiössä on aina vauva, jonka tahtotilaa kunnioitetaan kaikessa harjoittelussa. Koulutettu vauva- ja perheuinninohjaaja osaa auttaa perheitä yksilöllisesti nauttimaan tästä kiireettömästä yhdessäolon hetkestä vedessä.
KURSSIT TULOSSA…
HUOM!!! Saatavilla myös yksityisopetusta!
Hinta: 1 x 30 min / 39 € (Ei sisällä mahdollista sisäänpääsymaksua kohteeseen).
Mahdollisuus myös pienryhmäharjoitteluun (max. 3 vauvaa), jolloin hintaan lisätään +20 € / lisävauva / opetuskerta.